2014

Yearly Archives

Pressitilaisuus

Toimitusjohtaja puhe

Tämä on eksakti litterointi tänään pidetystä eksklusiivisesta lehdistön kutsuvierastilaisuudesta, jossa Herra Toimitusjohtaja valotti medialle tulevaisuuden suuntaa.

Kuluttajat, lehdistö. Avaan Yhtiö.n uuden tuotteen viimeisen prelanseeraustilaisuuden. Lähiaikoina tulee tapahtumaan paljon. Tulette näkemään tulevaisuuden suunnan. Suunnan, jolla luodaan. Enemmän, tehokkaammin.

Tulette todistamaan, kuinka kovalla työllä ja tinkimättömällä tehokkuusajattelulla saadaan tehtyä jotain täysin uutta.

Tähän mennessä Yhtiö. on tuonut markkinoille muun muassa Teollisuuslaatikon® ja Kipupumpun®, 2000-luvun merkittävimmät työtehon lisääjät. Ne viestivät tavasta ajatella eri tavalla. Rehellisesti, totuudenmukaisesti. Ne kertovat Yhtiö.n prioriteeteista ja uniikista tavasta tuottaa. Sama voittokulku jatkuu uudessa tuotteessa.

Minkälainen tuote voi vielä saavuttaa menestystä nykyisillä markkinoilla? Tuote, joka on mukana monessa. Mobiilimpi kuin matkapuhelin. Monikäyttöisempi kuin kannettava tietokone. Tarpeellinen kaikkialla. Kestävä. Parempi kuin tällä hetkellä markkinoilla olevat.

Tuote, joka muuttaa kuluttajan elämän.

Yhtiö.n uudella tuotteella ei ole puutteita. Suunnittelun laatu on ennenkuulumatonta, valmiin tuotteen ollessa täydellistämisen lopputulos. Se todistetusti toimii – kymmenet tuhannet koehenkilöt eivät ole väärässä. Tämä on sofistikoitunut ratkaisu nykyajan markkinoille.

Tuotannossa ei ole säästelty resursseja. Linjastot ovat optimoituja. Suuret ihmismassat saavat elantonsa näiltä hihnoilta. Uskomattomia ponnistuksia. Tehtaiden humina on käsinkosketeltavaa.

Tänä vuonna tapahtuu tähänastisesti merkittävin lanseeraus. Se on historian suurin kehitysaskel tuotekehityksen saralla, todellinen uudelleensuunnittelun kruunu. Julkaisu on lähellä.

Kuluttajat. Uusi tuote vapautuu markkinoille reilun viikon kuluttua, 17.12.2014. Olette odottaneet tätä hetkeä pitkään.

Puhe on päättynyt.

Tutustu myös oheismateriaaleihin:

www.yhtio.com/lanseeraus/
www.yhtio.com/suunnittelu/
www.yhtio.com/tuotanto/

www.yhtio.com/tuote


Tuotanto

Tuotanto

Mikään ei riitä.

Uuden tuotteen massavalmistus vaatii uhrauksia. Koska suunnitteluvaihe tehtiin tinkimättömällä insinöörityöllä, tuotantovaiheessa keskitytään tehon ja voluumin kasvattamiseen alemmissa tuotantoportaissa.

Tehtaat sijaitsevat siellä, missä oikean markkinatalouden tielle ei aseteta keinotekoisia hidasteita. Työntekijät toimivat tiiviissä ketjussa laitteiden kanssa. Virhesuorituksia tai tyhjiä hetkiä ei esiinny. Koneisto optimoi itseään loputtomasti. Paikallisen väestöpohjan tulee olla riittävä. Politiikalle ei ole tilaa.

Yksittäisen työntekijän maksimaalisen työtehon saavuttamisen perusvaatimuksena on, että olemassaolo kiinnittyy konkreettisesti tuottavaan työntekoon. Kun seuraavan ravitsemusannoksen riittävyys on suorassa yhteydessä työsuoritteeseen, asettuvat työntekijän motiivit oikeaan järjestykseen. Näin työntekijä asettuu suoralle, jonka kulmakerrointa nostetaan huomaamatta ja jatkuvasti. Ihmisen suorituskyky alkaa rapistua keskimäärin 25 ikävuoden jälkeen. Syntyy luonnollinen kiertokulku.

Kaikki tämä on tarpeellista. Ilman resurssien tehokäyttöä ei olisi tuotetta, mutta kohta se on kuluttajien käsillä.

www.yhtio.com/tuote

Herra Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Yhtiö.


Suunnittelu

Suunnitteluvaiheeseen osallistuivat ainoastaan parhaimmat kyvyt.

Suunnitteluvaiheeseen osallistuivat ainoastaan parhaimmat kyvyt.

Tuotteen massatuotannon prosessisuunnittelu on tarkkaa insinöörityötä. Tehtaat on mitoitettu tuotteen tinkimättömään valmistamiseen äärimmäisen nopeassa tahdissa. Kaikessa paitsi tehokkuudessa säästetään.

Tuotantosuunnittelu on kuluttujalle näkymätöntä, mutta yrityksen katteen kannalta yksi merkittävimmistä työvaiheista. Kaiken voi kvantisoida. Kaikkea, minkä voi kvantisoida, voi tehostaa. Yhtiön asiantuntijat ovat tuotantotalouden kirkkainta kärkeä ja heidän millintarkan valvonnan alaisuudessaan yksikään liukuhihna ei tee ylimääräistä kierrosta.

Äärimmäisen tarkka suunnitteluprosessi takaa laadun.

Tuotteen valmistusprosessi on ennennäkemättömän tehokas ja skaalattavissa loputtomasti. Jokainen kuutiosentti tehtaista on hyödyllinen ja käytössä ympäri vuorokauden. Tuotteen menestys markkinoilla ei tule olemaan tuotannollisista pullonkauloista kiinni.

17.12.2014 kuluttajat lunastavat visionäärisen suunnittelun ja historiallisen tehokkaan tuotannon hedelmiä.

Kohti ostoksia,

www.yhtio.com/tuote

Herra Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Yhtiö.


Lanseeraus

Lanseeraus

toimitusjohtaja

Uuden tuotteen lanseeraus on käynnistynyt.

Lanseerauksen ensimmäinen vaihe oli poikkitieteellinen suurprojekti, jossa kuluttajien tarpeet kartoitettiin massiivisen monikansallisen tutkimussarjan avulla. Prosessissa selvitettiin millainen tuote aiheuttaa suurimman ostovasteen kuluttajissa, generoiden maksimaalisen kassavirran.

Tulokset varmistettiin tuotteen prototyypin kliinisissä kokeissa kolmannessa maailmassa – oloissa, joissa kuluttaminen ei ole ollut arkipäivää. Faasin IV (TU1.3) tutkimus 20 000 koehenkilöllä keskeytettiin primaarisen päätepisteen (ostotapahtuma) hyvin varhaisen saavuttamisen vuoksi. Kuluttajan kokemus omasta identiteetistä sulautui täydellisesti tuotteeseen.

Kuvaaja tutkimuksesta TU1.3. Kontrolli = plaseboryhmä, vertailussa eräs kansainvälisesti suosittu tuoteperhe. Tilastollisesti merkitsevä ero jo ensimmäisessä mittauspisteessä.

Ostotapahtuma on täysin riippumaton henkilön sukupuolesta, iästä, kulttuuritaustasta, uskonnosta, halusta, tarpeesta tai varallisuudesta. Maailmanlaajuinen markkinapotentiaali on loputon.

Jatkokehitykselle on jätetty tilaa, sillä vaikka tuote ylitti paikoin jopa koehenkilöiden perustarpeet, ei saavutettuja tavoitteita pidetä jatkuvan kehityksen esteenä.

Uusi tuote lanseerataan 17.12.2014 klo 18.00. Tänä jouluna ostokset ovat ennalta päätettyjä. Te haluatte sen.

Laskuri on käynnistynyt.

https://www.yhtio.com/tuote

Herra Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Yhtiö.


Jatkuvuus

Näin marraskuun aikana liian moni työntekijä valittaa väsymystä. Työn tekeminen ei maistu, ei suju, ei jaksa. Päätä särkee, lihaksia kolottaa, pitää muistaa levätä…

Roskaa.

Todellisuudessa aivojesi synapsirakkuloissa on riittävästi välittäjäaineita, veressäsi sokeria ja rasvahappoja, lihaksissasi glykogeenia. Hermostosi sähköimpulssit kulkevat. Sinulla on kaikki tarvittava jatkaaksesi työsuoritettasi.

Valittamisen ja työtehon laskun sijaan teet niin kuin on järkevää tehdä. Käytät lounastaukosi tehokkaasti. Annostelet tarvittavat ravintoaineet (Teollisuuslaatikko®) juuri sopivissa määrin. Työskentelysi aikana säädät työtehosi erilaisilla psykologis-farmakologisilla keinoilla (mm. Kipupumppu®) maksimiin. Ei sinulla ole aikaa turhuuksiin markkinatalouden jatkumossa. Suorita.

Töihin siitä.

Töihin siitä

Herra Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Yhtiö.


Yhtiö.kokous 2014

Yhtiö.kokous 2014

Vuoden merkittävin tapahtuma, Yhtiökokous 2014 järjestetään 10.-13.7 Joensuussa. Tapahtuman kyljessä pyörii naurettava tehottomuutta huokuva ”Ilosaarirock”. Pystytämme konttorimme Linnunlahden leirintäalueelle, josta käsin jatkamme maailmanlaajuista talouden pelikentän dominointia. Samalla pidämme seminaarin sekä ylennystilaisuuden.

Me olemme tehokkuus.

Yhtiö – ei yksilö,

Herra Toimitusjohtaja
Yhtiö.


On aika keskittyä.

Elämme huhtikuuta 2014. Joku tälläkin hetkellä miettii kuinka “kesä vie huolet mennessään”. Kevät ja kesä, nuo raskaan mielialan keventäjät. Sen kaltaisia ajatuksia, vielä tällä vuosikymmenellä.

Yhtiö.ssä emme siedä tällaista ajattelua laisinkaan. Markkinatalouden kentällä ei pärjätä epäadekvaatilla, älyllisesti epärehellisellä selittelyllä. Fokuksen on pysyttävä koko ajan suoritteessa. Jokainen ajatus irti jatkuvasta suoritteesta teollisuuden hyväksi merkitsee implisiittisesti yksilön arvon vähenemää.

Tuomme uuden tuotteen energiamarkkinoille. Yhtiö.llä on tästä päivästä lähtien oikeudet pienikokoisiin ydinvoimaloihin. Näitä voidaan asentaa kotitalouksiin, jolloin jokaiseen pienkiinteistöön saadaan teollista tehokkuutta. Polttoaine toimitetaan lyijykynän kokoisissa sauvoissa, joita voidaan käsitellä kumihanskoilla. Omistamme sauvojen patentin ikuisesti. Kynän gammasäteillä voi myös lämmittää Teollisuuslaatikon. Jäteongelmaa ei ole, sillä lanseeraamme ”Ei jäteongelmaa – viemäriin vaan” -kampanjan. Projekti onnistui kunnollisella patentti- ja virkamieskoneiston taloudellisella manipuloinnilla.

Pitkän tuotekehittelyn tuloksena syntyi myös Kipupumppu, uuden sukupolven työntekijän tuotantoarvon nostaja. Kipupumppu on täydellinen ratkaisu myös kevään ja kesän tuomaan ajattelun harhailuun. Lyijynraskaalla varmuudella se tuottaa annoksen ikimuistoista kipua, juuri silloin kun sitä tarvitaan. Kun auringonpaiste ei enää tuota lisätehoa, vaan saa työtehon laskemaan, on nappia painettava. Laite toimii myös automaattiannostelijalla. Lue lisää kipupumpusta Projektit-osiosta.

On aika keskittyä. Me Yhtiö.ssä olemme fokuksessa. Sinä et ole mitään.

Loputon tuotto,
Keskity.
Herra Toimitusjohtaja
Yhtiö.


Loppiainen

Täysin merkityksetön päivä. Kukaan ajatteleva ihminen ei pidä taukoa työnteosta.

Herra Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Yhtiö.

yhtiovaakaweb